Tietoa meistä | Yalo.fi - Ekologinen ja eettinen muoti

Yalon takana

Anna Pyyhtiä

Anna Pyyhtiä

anna@yalo.fi

Anna on ikuinen optimisti, joka uskoo että kaikki kääntyy aina parhain päin. Jos ei käänny, niin sitten käännetään. Anna on ympäristötaloustieteilijä, joka uskoo että kuluttajien valinnoilla ja yritysten vastuulla on merkitystä matkalla kohti parempaa maailmaa. Aiempi työ ympäristöjärjestössä avasi silmiä laaja-alaisesti ympäristönsuojelun eri teemoihin. Hän on urbaani metsänhoitaja, joka haluaa viedä taaperonsa ja miehensä sieniretkelle aarniometsään. Hetket luonnon helmassa tuovat elämään ihanaa rauhaa. Lapsena Anna retkeili partiokavereidensa kanssa pitkin Suomen metsiä, ja kotona hän tuunasi nukeille muotiluomuksia mitä kummallisimmista materiaaleista, kierrättäen tottakai. Nykyisin hän haaveilee vaatekaapista, josta löytyisivät vain välttämättömimmät, mutta laadukkaat, eettiset ja ekologiset vaatekappaleet. Käytännöllisyydestä ja mukavuudesta Anna ei vaatteissa halua tinkiä. Jos Anna saa valita, hän lähtee vapaalla Pilatekseen tai rakkaidensa kanssa reppuretkelle maailman ääriin – mieluiten junalla ja hyvä kirja kainalossa.

Minna Heiskanen

Minna Heiskanen

minna@yalo.fi

Minna on toiminnan nainen. Hän innostuu helposti, ja halu saattaa asiat ajatuksen tasolta todeksi on palava. Jos haluat oppia, kuinka biojätepussi taitellaan sanomalehdestä, kysy Minnalta. Hän uskoo, että jokaisella teolla on merkitystä, eikä järkevien valintojen tekeminen tarkoita nautinnoista luopumista. Minna vaeltaa metsäpoluilla ja sukeltaa merenpohjassa, koska silloin luonto pääsee iholle ja sen arvon oppii näkemään aina uudella tavalla. Minna on valtiotieteilijä, jolle on tärkeää oikeudenmukaisuus ja ihmisten tasa-arvoinen kohtelu. Sosiaalipolitiikan opinnot ovat auttaneet ymmärtämään, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia yhteiskunta on tulvillaan. Minna valmistautuu ottamaan haasteita vastaan mieluiten joogamatolla tai illallisella ystävien kanssa. Yalo tarkoittaa Minnalle paitsi kauneutta ja tyyliä, myös upeaa haastetta. Jo lapsena Minna oli tarkka siitä, että vaatteiden piti olla kauniita ja tuntua päällä hyvältä. Kauniit asiat saavat hänet edelleen hyvälle tuulelle. Minnan mielestä hyvässä vaatteessa on aina jokin juju, ehkä pieni ja näkymätönkin oivallus, joka saa vaatteen kantajan tuntemaan olonsa hyväksi.

Yalot periaatteet

1. Yalo tarjoaa ylellisen ja tyylikkään tuotevalikoiman asiakkaille, jotka haluavat valita eettisesti ja ekologisesti vastuullisia tuotteita. Sen lisäksi, että vaate on valmistettu luomupuuvillasta tai sillä on Reilun Kaupan sertifikaatti, vaatteen tulee olla kaunis. Yalo on tyylikäs.

2. Yalo tarjoaa vaihtoehtoisen ja harkitun tavan tehdä ostoksia. Yalon avulla voi koota ajattoman, ekologisen ja eettisen vaatekaapin, joka kestää vuodesta ja vuodenajasta toiseen, sekä toimii hyvin eri tilanteissa niin arjessa kuin juhlassa. Yalo tukee siirtymistä slow shopping ja slow fashion -ajatustapaan muodin kertakäyttökulttuurin sijaan.

3. Yalo tarjoaa helpon mahdollisuuden suosia ostoksilla vaate- ja muotialan reiluja ja ekologisia toimijoita. Yalo suosii valikoimissaan ekologisia materiaaleja, reilun kaupan periaatteiden mukaisesti tuotettuja tuotteita, suomalaisia pienvalmistajia, käsityönä tehtyjä tuotteita sekä kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita.

4. Yalon toiminta on läpinäkyvää ja avointa. Tavoitteena on tuntea tuotteiden alkuperä ja materiaalit mahdollisimman hyvin.

5. Yalo nostaa kuluttajien ja vaatevalmistajien tietoisuuteen nykyisen kertakäyttömuodin ja vaateteollisuuden sosiaalisia epäkohtia ja ympäristöongelmia. Yalo tiedostaa, että vaateteollisuuden ekologisiin ja eettisiin lähestymistapoihin liittyy suuri määrä eri tekijöitä ja kriteerejä. Yalo ei yritä vastata kaikkiin vaateteollisuuden ongelmiin, vaan pyrkii siihen, että jokainen Yalo tuote on eettisiltä ja/tai ekologisilta lähtökohdiltaan kertakäyttökulttuuriin ja halpatuotantoon nojaavan vaateteollisuuden tuottamaa valtavirtatuotetta parempi.

6. Yalo on liiketoimintaa, joka tuottaa, mutta ei pelkästään omistajilleen. Yalo lahjoittaa säännöllisesti osan myyntituloistaan vaihtuviin hyväntekeväisyyskohteisiin.

7. Yalo tavoittelee toiminnassaan mahdollisimman pieniä ympäristövaikutuksia.

  • Energia: Yalo pyrkii minimoimaan oman energiankulutuksensa. Toimitiloissa käytetään ekosähköä ja energiansäästölamppuja, sähkölaitteet sammutetaan, kun niitä ei käytetä. Vältämme turhaa autoilua ja lentämistä. Suosimme joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä, sekä video- ja puhelinneuvotteluja. Jos kuitenkin lennämme, kompensoimme lentojen hiilidioksidipäästöt. Etsimme valikoimaamme lisää kriteerimme täyttäviä, lähellä tuotettuja tuotteita, jolloin tuotteiden kuljetusmatkat lyhenevät.
  • Paperi: Yalo pyrkii toimimaan paperittomana toimistona. Jos tulostamme, teemme sen paperia säästävällä tavalla. Käytämme toimistossamme uusiopaperia tai FSC –sertifioitua paperia.
  • Jätteet: Yalo pyrkii minimoimaan sen toiminnasta aiheutuneet jätteet. Ne jätteet, joita emme voi välttää, kierrätämme ja lajittelemme.
  • Muuta: Yalo suosii toimiston elintarvikehankinnoissa kotimaisia luomutuotteita sekä Reilun Kaupan tuotteita.

8. Yalo nauttii elämästä! Teemme joka päivä pieniä, arkisia valintoja kestävämmän arjen puolesta – ruokakaupassa, kotona ja vaateostoksilla. Pienillä teoilla on suuret vaikutukset!